Etsitkö spesialistia?
Home Nach oben

 

Raimo Hipeli

Kuka olen?

Olen Suomen kansalainen, peruskoulutukseltani insinööri. Vuosikertani on 1947 ja olen siten oikeastaan jo eläkeläisten kirjoissa.

Kansainvälisen kokemukseni olen saanut Nokian organisaatioissa ja sen jälkeen itsenäisenä yrittäjänä.

Ollessani Nokian Saksan organisaation Nokia GmbH:n toimitusjohtajana, oli Nokia vielä monialakonserni. Tästä syystä sain kokemusta muidenkin kuin high-tech-tuotteiden myynnistä ja markkinoinnista, mm. jalkineet, renkaat, prosessitietokoneet paperiteollisuuteen, informaatiojärjestelmät, ilmastointi, alumiinituotteet, kaapelit ja kaapelikoneet sekä Sako-aseet.

Vuosina 1987-2000 toimin itsenäisenä yrittäjänä.
Tuotteina olivat aluksi Nokialta mukaan tulleet jalkineet ja sähköalan alumiinituotteet. Fintech-niminen yritysryhmäni toimi sittemmin monen suomalaisen yrityksen maahantuojana EU-alueella. 

Sähköalalla toiminta laajeni myös tehdasvalaistukseen ja mittalaitteisiint sekä omaan alumiinituotteiden valmistukseen, ja automaatioalalla myimme erilaisia mittausjärjestelmiä Keskieuroopan paperitehtaille. 
Jalkineiden rinnalle tulivat ulkoilu- ja metsästysalan maahantuonnit. 

Konsultti

Vuodesta 2000 ryhdyin tekemään konsultointitehtäviä päätyönäni.

Tarjosin palveluksiani suomalaisille yrittäjille, jotka tarvitsivat tietoa tai tukea saksankielisellä kielialueella.
Asiakkaani olivat pääosin suomalaisia PKT-yrityksiä.

Nykyään olen lopettanut konsulttipalvelujen aktiivisen markkinoinnin ja siirtynyt eläkkeelle.

Kuitenkaan en malta täysin luopua roolistani, ja otankin silloin tällöin vastaan mielenkiintoisia suppeampia toimeksiantoja.

Vanhoja asiakkaitani avustan toki mielelläni edelleen, kun tarvetta ilmaantuu!

 

 

Raimo Hipeli  Großglocknerstr. 14  82319 Starnberg  Tel. +49 (0)8151-15954